Autamme Teitä surun kohdatessa.

Olette kohdannet elämän vaikemman hetken, läheisen, rakkaan ihmisen menetyksen. Olemme tukenanne hautajaisjärjestelyissä pitkäaikasella kokemuksella ja ammattitaidolla. 

Hautaustoimistomme palveluihin kuuluvat kaikki vainajan viimeiseen matkaan liittyvät järjestelyt. Autamme Teitä  siunaustilaisuuden varaamisesta alkaen aina hautamuistomerkin suunnitteluun asti. Huolehdimme vainajan kuljetuksesta ja arkuttamisesta, johon omaiset voivat halutessaan osallistua. Palvelemme Teitä myös erilaisissa paperiasioissa eri virastojen välillä.

Ammattitaitoiset sitojamme ovat tunteiden tulkkina ja palvelevat kukkakaupan puolella mm. surusidonnassa. Voimme hoitaa vaivatta myös valokuvauksen siunaustilaisuudessa ja haudalla. Pitopalvelumme järjestää tarjoilun muistotilaisuuteen, joka suunnitellaan yhdessä asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Autamme Teitä myös hautakiven suunnittelussa ja hoidamme sen haudalle yhteistyössä Kivilähteen (Kaavin Kivi) kanssa. Kaiverrukset olemassa oleviin muistomerkkeihin hoidamme Kivi Pajan kautta.

Liikkeessämme on nähtävillä laaja valikoima verhoiltuja ja puupintaisia arkkuja sekä uurnia. Alta näet esimerkkikuvia valikoimastamme. Lisäksi voit katsoa koko hauta-arkkuvalikoiman Ajatuksella kuvastosta ja SHT-Tukun verkkosivuilta.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry. Suomen Kukkakauppiasliitto ry Interflora Teleflora